Lumenpudotus, lumen auraus ja muut lumityöt Kauniainen

Räystäiltä kulkuväylille putoava lumi ja jää voi pahimmillaan aiheuttaa vakavia henkilövahinkoja. Runsaslumisina talvina lumen paino voi lisäksi vaurioittaa kattorakenteita. Siksi lumien ja jään pudottaminen katolta on tärkeä kiinteistönhoidollinen toimenpide varsinkin runsaslumisina talvina. Teemme Kauniaisissa lumenpudotukset turvallisesti ja ammattitaitoisesti niin pientaloissa, kuin kerrostaloissakin. Pudotamme lumet myös liike- ja tuotantokiinteistöjen katoilta. Käytämme kuhunkin kohteeseen sopivinta lumenpudotuskalustoa ja –menetelmää. Käytössämme on myös henkilönostimia ja nostolava-autoja, joilla ulotumme pudottamaan jäät korkeidenkin rakennusten räystäiltä.

Lumenpudotuksen ammattilainen Kauniaisissa

Koska katolla työskentely on riskialtista ja sisältää aina putoamisvaaran, kannattaa lumenpudotustyöt jättää asiaan erikoistuneille ammattilaisille. Väärin tehdyt lumityöt katolla, voivat vaurioittaa katon pintaa ja rakenteita. Joskus lumen ja jään pudotus vaatii myös henkilönostinta tai nostolava-autoa. Lumenpudotuksen ammattialisillamme on aina käytössään kuhunkin kohteeseen parhaiten sopiva kalusto ja asianmukaiset turvavarusteet. Lumenpudotusryhmäämme kuuluu aina vähintään yksi turvamies, joka varmistaa lumenpudotuskohteen alapuolella liikkuvien jalankulkijoiden turvallisuuden.

Lumikuorman riskikartoitus

Suomen rakennusmääräyskokoelma ja ympäristöministeriö ovat määrittäneet rakennusten rakenteiden kuormitusarvot, jotka eivät saisi ylittyä. Katolla tehtävän lumikuorman riskikartoituksen yhteydessä mitataan katolla olevan lumikuorman todellinen massa. Lumen painoon vaikuttaa lumipeitteen paksuuden lisäksi lumen tiheys. Kostea suojalumi on paljon raskaampaa, kuin vastaavan paksuinen kerros juuri satanutta pakkaslunta. Jos mittauksissa käy ilmi, että lumikuorma on lähellä riskirajoja, kannattaa lumenpudotukseen ryhtyä mahdollisimman nopeasti, jotta kattovaurioilta vältytään.

Lumen ja jään pudotuksiin on kuitenkin syytä ryhtyä aina, kun lumi ja jää ovat vaarassa pudota kulkuväylille. Jos talven lämpötilat vaihtelevat voimakkaasti, on riski lumien hallitsemattomaan putoamiseen suuri. Kun lämpötila nousee, muodostuu katon ja lumipeitteen väliin sulaa vettä. Kun pakkanen taas kiristyy ja vesi jälleen jäätyy, on seuraavan suojasään aikana lumen putoamisriski erittäin suuri.

Teemme Kauniaisissa lumikuormien riskikartoituksia ja pudotamme lumet ja jäät katolta niin pientaloissa ja kerrostaloissa kuin liikekiinteistöissäkin.

Jään höyrytys

Jäätä ei saisi koskaan hakata irti katolta, koska se voi vaurioittaa katon pintaa ja kattorakenteita. Hellävaraisempi tapa poistaa jää, on jään höyryttäminen. Höyryttämällä voidaan sulattaa jää myös vesikouruista ja syöksyputkista. Muilla menetelmillä se olisi vaikeaa sadevesijärjestelmää vahingoittamatta. Höyrytys on ympäristöystävällistä, koska siinä käytetään ainoastaan höyrytyslaitteen tuottamaa vesihöyryä. Teemme jään höyrytyksiä kaikkialla Kauniaisten seudulla.

Lämmityskaapeleiden asennus sadevesijärjestelmään

Hyvä tapa estää veden jäätyminen sadevesijärjestelmän sisälle on asentaa vesikouruihin ja syöksyputkiin lämmityskaapelit. Niin sanottujen sulanapitokaapelien lämmitysteho säätyy termostaattiyksikön ohjaamana olosuhteiden mukaan niin, että sula vesi ei jäädy vesikouruihin lämpötilan laskiessa pakkasen puolelle.

Kiinteistön piha-alueen talvikunnossapito Kauniaisissa

Kiinteistön piha-alueiden ja tontille rajoittuvien jalkakäytävien talvikunnossapidon järjestäminen ovat kiinteistön omistajan tai taloyhtiön vastuualueeseen kuuluvia toimia. Myös pelastustiet on pidettävä pelastuslain mukaan ajokuntoisina koko talven. Kiinteistön talvikunnossapito kannattaa yleensä ulkoistaa alan ammattilaisille. Teemme Kauniaisissa kaikki kiinteistöjen lumityöt ja liukkaudentorjuntatyöt niin pihoilla, kulkuväylillä, kuin katoillakin. Hoidamme myös lumen kuormauksen ja poiskuljetuksen lumenkaatopaikalle.

Lumen auraukset ja lumityöt

Auraamme lumet kiinteistöjen piha-alueilta, kulkuväyliltä ja pysäköintialueilta kaikkialla Kauniaisissa. Käytämme kuhunkin kohteeseen sopivinta aurauskalustoa. Kohteissa, joissa ei voida käyttää traktoreita tai kauhakuormaajia, teemme lumityöt kevyemmillä moottoroiduilla tai käsikäyttöisillä lumenluontivälineillä. Luomme lumet käyttäen lumilapioita, lumikolia ja lumentyöntimiä kohteissa, joissa suuret koneet voisivat vaurioittaa esimerkiksi istutuksia.

Suolaus ja hiekoitus

Kiinteistön piha-alueen, tontille johtavien kulkuteiden, ulkoportaikkojen ja tontin edustalla olevien jalkakäytävien liukkauden torjunta on ensiarvoisen tärkeä onnettomuuksien ehkäisemiseksi. Teemme Kauniaisissa kaikkien kiinteistön vastuulla olevien alueiden hiekoitukset, suolaukset ja jäänpoistot.

Taloyhtiön vastuulla olevat liukastumisonnettomuudet voidaan estää, kun kiinteistön piha-alueen kulkuväylät ja ulkoportaat hiekoitetaan sekä puhdistetaan jäästä säännöllisesti. Myös suolaus tai muiden jäänestoaineiden käyttö estää tehokkaasti vaarallisen jään muodostumista. Suolaamme, hiekoitamme ja poistamme jäät niin kerrostalojen, rivitalojen, omakotitalojen, kuin liikekiinteistöjenkin pihoilta, kulkuväyliltä ja pysäköintialueilta.

Liukkauden torjunnasta kertyy kulkuväylille runsaat määrät hiekkaa talven aikana. Kun lumet ovat sulaneet keväällä, siivoamme hiekat ja kuljetamme ne pois asiakkaidemme pihoilta ja kulkuväyliltä.

Toteutamme lumenpudotukset lähes koko Suomen alueella.
Ota yhteyttä, niin pidetään Sinunkin kattosi puhtaana ja ympäristö turvallisena!

Asikkala - Askola - Espoo - Fiskars - Forssa - Hanko - Heinola - Helsinki - Hollola - Hyvinkää - Hämeenlinna - Imatra - Inkoo - Janakkala - Jyväskylä - Järvenpää - Kaarina - Kangasala - Karkkila - Kauniainen - Kerava - Kirkkonummi - Kotka - Kouvola - Kärkölä - Lahti - Lapinjärvi - Lappeenranta - Lempäälä - Liljendal - Lohja - Loviisa - Mikkeli - Myrskylä - Mäntsälä - Nokia - Nurmijärvi - Orimattila - Pernaja - Perniö - Pori - Pornainen - Porvoo - Pukkila - Raasepori - Raisio - Rauma - Riihimäki - Ruotsinpyhtää - Salo - Sastamala - Sipoo - Siuntio - Tampere - Turku - Tuusula - Valkeakoski - Vantaa - Vihti - Ylöjärvi